Sivut

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Ajatuksia tulevaisuudestamme agilityn saralla

Agilitytreeneistä kirjoittaminen on nyt jäänyt odottamaan parempaa hetkeä. Nyt kun vihdoin ehtisin kirjoittaa, en enää muistakaan edes viime viikon rataa. No, ensi kerralla lupaan päivittää ratapiirrosten kera!

Olemme siis käyneet nyt kesäkaudellakin Akiran kanssa säännöllisesti agilitytreeneissä alkukesän paria reissupoissaoloa lukuunottamatta. Muistan, kun ensimmäisten ulkokenttätreenien jälkeen olin ihan mielissäni Akiran innosta ja vauhdista. Sittemmin tilanne on muuttunut: Akiran on ollut vaikea keskittyä (toki häiriötekijöitä on välillä ollut varsin paljonkin, minkä vuoksi osalla kerroista keskittymisvaikeudet ovat olleet vähintäänkin ymmärrettäviä) ja vauhti on lässähtänyt.

Yhtenä syynä Akiran hitaudelle olen nähnyt lämpimämmät kelit. Akiran lämmönsietokyky on minusta ylipäätään aika heikko, minkä voi nähdä esimerkiksi siinä, että jo tyyliin +16 asteen kävelylenkeillä Akira alkaa läähättää hieman. Vaikka tämä kesä on ollut kerrassaan surkea säidensä puolesta, niin jotenkin hassusti ne lämpimät hetket ovat sattuneet keskiviikoille meidän treenien aikoihin. Niinpä kun minun ja Akiran ratavuoro on tullut, Akira on ollut jo valmiiksi lötkönä ja kuumissaan. Ei hyvä pohja vauhdikkaalle toiminnalle.

Yleensäkin olen nyt hiljalleen alkanut taipua hyväksymään sen, että agility vain ei ole meidän juttu. Olen antanut Akiralle nyt reilun vuoden aikaa kerätä innostusta lajia kohtaan, mutta sitä lopullista syttymistä ei ole vain tapahtunut. Keväällähän tosiaan oli jo merkkejä tästä, mutta nyt ne ovat taas hiljalleen kadonneet. Akira kyllä mieluusti rallattelee menemään ja välillä tosiaan on ihan tohinoissaan menossa mukana, mutta välillä taas ei voisi vähempää kiinnostaa. Tämä siis siitä huolimatta, että olemme yhdessä kouluttajan kanssa panostaneet siihen, että toistomäärät pidetään pieninä ja hankalia kohtia ei hinkuteta, vaan Akiralla monenlaisia kämmejä katsotaan läpi sormien. Tämä kaikki mielestäni osoittaa, että agility ei vain ole meidän juttu.

Rallytokon alkeiskurssin aikana tämä asia hahmottui minulle entistäkin selvemmin. Akira nimittäin jaksoi keskittyä rallytokossa paljon paremmin ja jopa työskenteli määrätietoisesti yhteistyössä kanssani. Olen ollut suorastaan yllättynyt siitä, millaisia vinkeitä tämän lajin treeneissä koirasta on tullut esille. Etenkin naksuttimen käyttö on taas näyttänyt voimansa: naksuttimen kanssa treenattaessa Akira on jotenkin paljon skarpimpi ja aktiivisempi kuin ilman naksutinta. Toistoja voi tehdä huomattavan paljon (tietenkin joudun toppuuttelemaan itseäni ja harjoittelemaan taas sitä, että treenit lopetetaan ennen kuin koiran innostus lopahtaa) ja Akira yrittää tarjota erilaisia toimintoja, jos kerralla ei menekään oikein.

Agilitytreeneissäkin olen käyttänyt naksutinta muutamia kertoja. Tässä taannoin harjoittelimme taas kentän reunalla juoksukontaktien pohjaksi kehykseen hakeutumista naksuttimen avulla. Pääsimme tässä asiassa todella hyvin eteenpäin ja Akira suorastaan innostui, kun lähetin sen kehikkoon juoksuvauhdista. Tässä juuri on se ero tyypiltään erilaisten treenien välillä: Akira tekee innoissaan työtä yksittäisten suoritusten ja liikkeiden parissa, mutta sitten kun niitä ketjutetaan peräkkäin, innostus alkaa lopahtaa. Syitä on varmaan aika monia. Ensinnäkin jo moneen kertaan selitettyjen alkuaikojen ongelmien vuoksi Akira joutui hyppäämään ratojen pituuksissa turhan nopeasti eteenpäin. Vaikka olen pyrkinyt käyttämään palkkaa kesken ratojen ja siten osittamaan ratoja muutamien esteiden mittaisiksi pätkiksi, ehkä olemme silti edenneet yhdestä esteestä liian nopeasti useampien esteiden sarjoihin. Lisäksi tämä varmasti ainakin osittain kytkeytyy omaan kämmäilyyni: kun kyseessä on rata eikä yksittäinen suoritus, alan minä tehdä ohjausvirheitä. Pyrin aina peittämään virheeni koiralta ja palkkaamaan sen, jos se esimerkiksi menee ohi esteestä ja syynä on huono ohjaus. En kiellä radalla enkä muutenkaan anna syytä negatiivisiin mielleyhtymiin. Sanoisinkin, että tässä on paljon tehty koiran yksilöllisten ominaisuuksien huomioimiseksi. Silti treenit ovat olleet viime viikkoina todella tahmaisia.

Nyt sitten olen hyväksynyt ajatuksen, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä emme enää hae talvikauden agilityryhmään. Tämän harrastuksen pitäisi tuoda mukavia kokemuksia koiralle ja toki myös minulle itselleni, ja nyt ne ovat jääneet varsin vähäisiksi. En ole enää ollut stressaantunut enkä lähtenyt treeneistä pahoilla mielin, joten siinä suhteessa on toki menty eteenpäin. Olen siis lähinnä levollisin mielin todennut asioiden todellisen tilan: agility ei ole meille se paras yhdessä harrastamisen muoto ja se siitä. Päätös lopettamisesta on ollut lähinnä helpottava, eikä se ole siten saanut minua tuntemaan itseäni luovuttajaksi. Olen ajatellut, että kun kesäkausi loppuu, voimme keskittyä rallytokoon. Siinä kun yhdessä tekemisen meininki on eri tasolla. Toki olen myös pitänyt tiettyä varasuunnitelmaa takataskussa. Olen ajatellut, että jos talvikaudella treenataan eri hallissa kuin viimeksi ja kausimaksu on sitä myötä huomattavan paljon edullisempi, voimme käydä treenailemassa satunnaisesti kaikkea rentoa. Tai ehkä voisimme mennä jonnekin vapaavuorolle treenailemaan ihan omia juttuja, en tiedä. Nähtäväksi jää, miten lopulta käy, mutta nyt tunnelmat ovat nämä.

Rallytokoa olemme Akiran kanssa treenailleet kotioloissa satunnaisesti. Ja voi minkä valaistumisen koinkaan, kun kaivoin kosketuskepin esiin jostain laatikon pohjalta! Ei tarvittu kuin pari toistoa välineen mieleenpalauttamiseksi koiralle ja sitten sitä pystyikin käyttämään osana liikkeiden treenaamista. Jännä huomata, kuinka niihin maahanmenon tekniikkatreenit, eteen tulemiset kuin käännöksetkin on jotenkin paljon helpomman tuntuista treenata kosketuskeppia käyttäen kuin namipala kädessä. Näissä merkeissä me siis jatkamme kotitreenejä ja katsomme, paljastuisiko tämä siksi meidän omaksi lajiksemme.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Reissailua pohjoisesta etelään

Pahoittelut siis tästä taannoisesta päivityskatkosta! Akiran arki on viime viikkoina sisältänyt niin paljon toimintaa, että vaikka olemmekin käyneet treeneissä säännöllisesti (paitsi juhannuksen jälkeisellä viikolla, kun olimme Lapissa), niin en itse ole ehtinyt päivittämään.

Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Vietimme noin puolitoista viikkoa Lapissa, ja se oli kyllä Akiralle mieluisaa aikaa. Akira sai olla lenkeillä vapaana kulkiessamme lähes lapsuudenkotini takapihalta lähtevällä lenkkipolulla ja metsäteillä emmekä kohdanneet muita ihmisiä. Lain kannalta lienee tarpeellista lisätä, että Akira pysyttelee hyvin lähellä ja tulee luo kutsuttaessa, joten lain maininta "välittömästi kytkettävissä" täyttyy sen puolesta. Lisäksi minusta hassua on se, että tuolla liikkuessamme emme ole metsissä kohdanneet esimerkiksi pesiviä lintuja. Liekö sitten syynä se, että kun metsää on paljon, niin linnut löytävät helposti niin kaukaiset ja suojaiset pesintäpaikat, että niihin ei lenkkeilijät oikeastaan törmääkään? Kun Akira kirmaa vapaana varpujen joukossa ja hepuloi eestaas vierelläni, sen ilmeestä tulee esille kyllä jotain sellaista, jota itse voisin kutsua onnellisuudeksi. Ja se, jos jokin, tekee hyvän mielen myös emännälle!

Kaivuuhepulit
 
Suuhun mennyt hiekka ei maistunut hyvältä
 
 

 
 
Emäntä ja koira, joka heti alkumatkasta kävi hankkimassa patikointireissulle
sopivan asun pyörimällä jossain epämääräisessä

Lapin reissulta kotiuduttuamme ehdimme levätä kotona muutaman päivän ajan ennen kuin lähdimme uudelle matkalle, tällä kertaa kohti Vantaata. Reissu tehtiin autonvaihtoa silmällä pitäen, elokuussa kun työmatkani pitenee varsin paljon ja sen vuoksi aiheellista oli vaihtaa bensakone dieseliin. Sopiva auto löytyi Tuusulasta, ei sen lähempää. Päätimme yhdistää sukuloinnin tähän reissuun, joten kävimme tapaamassa myös serkkuani. Hänen vanhempi koiransa on tavannut Akiran ennenkin, ja poikien leikit ovat menneet hyvin yksiin. Niinpä emme olleet ennalta kovinkaan huolissamme siitä, miten yöpyminen heidän luonaan sujuisi.

Sittemmin serkulleni on tullut myös toinen koira, nyt noin yhdeksän kuukauden ikäinen narttu. Koirat pääsivät ensin tutustumaan toisiinsa pihalla ennen kuin siirryimme aidatulle takapihalle. Akiralle on jäänyt kevyt varautuneisuus itseään isompia koiria kohtaan, kiitos viime vuonna tapahtuneen seefferi-episodin. Akiran on ensin hieman tutustuttava itseään isompiin koiriin ennen kuin uskaltaa lähteä mukaan leikkiin. Serkkuni narttukoira puolestaan on vielä hieman nuoruudenhöselö eikä hallitse koirien etikettiä vielä täysin. Tämän vuoksi Akiran ja nartun sukset menivätkin hieman yllättäen ristiin. Akira oli lähtökohtaisesti epävarma joutuessaan näiden kahden koiran reviirille eikä ymmärtänyt nartun tapaa tulla leikissä suoraan päin.

Alussa Akira lähti innoissaan mukaan juoksu- ja painileikkeihin, mutta sitten alkoi ahdistua, kun uusi leikkikaveri ei kunnioittanutkaan Akiran henkilökohtaista tilaa, vaan hyppi innoissaan päälle Akiran viesteistä huolimatta. Niinpä Akiran leikkihalut lopahtivat ja Akira yritti siirtyä sivuun leikeistä seuratakseen, ovatko nämä kaksi koiraa varmasti luotettavia kavereita. Akira yritti viestiä kaipaavansa tilaa muun muassa välttämällä katsekontaktia, kääntämällä päätä ja sen jälkeen koko kroppaansa pois päin nartusta ja myös kävelemällä pois. Narttu ei kuitenkaan ymmärtänyt tätä, vaan leikki-innostuksessaan hyppi jatkuvasti Akiran päälle.

Lopulta Akira otti äänen käyttöön ja komensi narttua haukahtamalla ja vilauttamalla hampaita. Tämäkään viesti ei toiminut. Verrokkina: esimerkiksi kun Akira leikkii kaverini kultaisennoutajan kanssa, Akira komentaa toista kultsua juuri tällä tavoin haukahtelemalla, jolloin toinen koira ymmärtää, ettei sen enää tulisi käydä niin voimakkaasti päälle leikissä, koira antaa tilaa Akiralle ja niin leikki jatkuu taas molempien koirien juostessa ja painiessa innoissaan. Tällä kertaa tämä ei kuitenkaan toiminut, vaikka Akira yritti samaa lukuisia kertoja. Lopulta narttukin hermostui tähän rähähtelyyn, ja koirat ottivat yhteen. Tuon jälkeen erotimme koirat vähäksi aikaa. Kun päästimme ne irti, Akira hakeutui sivuun pötköttelemään ja seurailemaan kahden muun koiran leikkejä. Aina ajoittain koirat kävivät kutsumassa Akiraa leikkiin, mutta Akira ei innostunut. Narttukin meni aina ajoittain Akiran luo kippuraansa kieputtaen ja nuoleskeli Akiran suupieliä. Akira kuitenkin kaipasi vain tilaa rauhoittua, eikä lähtenyt mukaan. Koirat painivat sitten kahdestaan ja Akira rauhoittui sivussa.

Seuraavana aamuna koettiin edistysaskel: Akira alistui selvästi nartulle heittäytymällä selälleen ja tämän jälkeen kaikki kolme koiraa juoksivat innoissaan ympäri pihaa. Leikki sujui hienosti ja kaikilla vaikutti olevan hauskaa, Akirakin suorastaan hymyili pinkoessaan korvat päätä myöten joukon kärjessä. Jossain vaiheessa leikki vaihtui painiksi, joka sekin sujui hetken ajan ihan hyvin. Sitten tilanne kuitenkin muuttui: Akira jäi jotenkin ikävästi kahden koiran väliin puristuksiin, ei päässyt mitenkään siitä pois ja ahdistui molemmista suunnista tulevasta paineesta. Lopulta Akira taas rähähti tilaa vaatiakseen, narttu vastasi tähän ja yhtäkkiä koirat olivatkin toistensa kimpussa. Erotimme koirat, jotka lähtivät ontuen pois paikalta. Akira ontui toista etutassuaan, josta ei kuitenkaan tunnustelemalla löytynyt mitään erityisen arkaa paikkaa. Olkavarren yläpuolelta löytyi piste, jota painamalla Akira jäykisti tassunsa. Tulkitsimme, että kyse on vain lihaksen venähdyksestä. Ontuminen menikin pian ohi ja koira vaikutti olevan ok. Pidimme nyt kuitenkin koirat erillään toisistaan, koska Akira oli mielestäni saanut kokea painetta jo enemmän kuin tarpeeksi.

Paria tuntia myöhemmin löysin Akiran takareidestä reiän. Kulmahammas oli selvästi mennyt ihosta läpi. Hammas ei kuitenkaan ollut uponnut syvälle, sillä reikä oli melko pieni. Todennäköisesti se oli syntynyt tilanteessa, jossa narttu otti Akiraa kiinni jalasta ja Akira potkaisi takajaloillaan voimakkaasti. Akira ilmeisesti oli vain ehtinyt itse nuolla haavan puhtaaksi niin, että emme löytäneet sitä ensimmäisessä tarkistuksessa. Mietimme hetken, pitäisikö koiran kanssa lähteä eläinlääkärille haavan liimaamiseksi. Päädyimme kuitenkin siihen, että putsailemme sitä ensin itse, haava kun ei ollut mitenkään iso, vaikka toki säpsäyttikin, kun sen ensimmäisen kerran löysin. Leikkasimme karvat haavan ympäriltä lyhyiksi, puhdistimme haavan Betadinella ja laitoimme päälle Bepanthenia. Teimme saman uudelleen vielä ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin kohti Oulua. Näillä eväillä haava parani hienosti eikä se häirinnyt koiraa itseään juurikaan. Onni oli siis mukana näiltä osin.

Jälkikäteen voi toki miettiä, että ehkä olisi pitänyt erottaa jo koirat etukäteen, ennen kuin molemmat ehtivät hermostua tuolla tavoin. Tätä en kuitenkaan tehnyt, koska uskoin että narttu oppisi parhaiten juuri siitä, kun Akira haukahtamalla vaatii tilaa itselleen. Narttu kun selvästi tarvitsi treeniä toisen koiran elekielen lukemisessa, ihan kuten Akirakin tarvitsi samanikäisenä. Lisäksi aina ajoittain käyntiin lähteneet leikit antoivat viitteitä siitä, että koirilla olisi mahdollisuudet onnistua yhteisleikeissään. Molemmat ovat kuitenkin koirasosiaalisia ja innokkaita leikkijöitä. Akiralla ei myöskään ole ollut vastaavanlaisia ongelmia koirapuistoillessaan, koska Akira yleensä saa kaipaamansa tilan ihan vain kävelemällä pois tilanteista. Pari kertaa Akira on ottanut toisen koiran kanssa yhteen, kun toinen samanikäinen uros ei ole antanut Akiran väistää, vaan on aina toistuvasti kiertänyt Akiran eteen hampaitaan näyttämään. Lyhyesti sanottuna: Akiran pinna on mielestäni melko pitkä, mitä tulee muiden koirien kukkoiluun, mutta loputtomasti Akirakaan ei enää nykyään perseilyä muilta koirilta siedä. Ensi kerralla kuitenkin varmaan puutun tilanteeseen jo varhaisemmassa vaiheessa.

Onneksi reissu ei kuitenkaan ollut pelkästään näiden huonojen kokemusten täyttämä. Saapumisiltanamme Akiran velipoika Xavi nimittäin tuli tapaamaan meitä. Pojat eivät ole tavanneet sitten luovutusiän, mutta heti ensimmäisestä sekunnista lähtien niillä klikkasi. Molemmat olivat todella innoissaan toisistaan, olisivat heti alkaneet leikkimään jo hihnassa ollessaan eivätkä hampaat vilkkuneet koko tapaamisaikana muuten kuin puhtaassa leikkimielessä.

Veimme pojat koirapuistoon, jossa ei onneksemme ollut pienten puolella muita koiria. Pojat leikkivät innoissaan reilusti yli tunnin ajan ja olisivat mieluusti jatkaneet pitempäänkin. Xavin emännän kanssa jutellessani huomasin, kuinka samanlaisia pojat ovat, ja huomasihan sen toki niitä seuratessaankin. Fyysisesti selvin ero oli turkissa: Akiran turkki on tosiaan pitempi, pehmeämpi ja epätasaisempi kuin muilla shiboilla. Akira myös vaikutti aika pökkelöltä veljeensä verrattuna, minkä vuoksi laitoimmekin ruuan määrän suhteen paremmat rajat kotiin palattuamme. Kokonaisuudessaan tämä tapaaminen oli aivan huippu, ja siitä nauttivat selvästi sekä koirat että omistajat. Iso kiitos siis Idalle tapaamisen järjestämisestä!

Alla kuvapommitus poikien leikkituokiosta. Akira on pannattomana, Xavilla on valjaat. 

 
 
Akira levitoi


Seuraavaksi teen sitten päivtyksen viime aikojen treeneistä. Olenkin niistä aika innoissani, ollaan nimittäin otettu kosketuskeppi taas käyttöön ja se tuntuu toimivan paremmin kuin hyvin!

Viimeinen rallytokokerta

Huppista! Nyt on päässyt blogin päivittäminen ihan unohtumaan! Minulla on ollut monenlaisia projekteja meneillään auton ostamisesta lähtien, ja se on sitten näkynyt yleisenä kiireisyytenä. Alla oleva teksti oli unohtunut luonnoksiin. Julkaisen sen nyt näin kuukausi kirjoittamisen jälkeen. Päivitän erikseen sitten viime aikojen treenikuulumisia.

***

Nyt onkin ollut paljon koira-aiheisia aktiviteetteja viime aikoina. Ensinnäkin kävimme viikonloppuna seuraamassa agilityn SM-kisoja, kun ne satuttiin onneksemme täällä kotikaupungissamme järjestämään. Kylläpä olikin huimaa puuhaa! Oli todella mahtava seurata koirakoita ja olla mukana siinä jännityksessä, joka jatkui esimerkiksi maksien joukkuekisassa viimeisen suorittajan viimeiseen esteeseen saakka. Oli aivan huippua! Antoi taas uutta virtaa tähän puuhaan, kun pääsi näkemään, mitä on kun ihminen ja koira työskentelevät yhdessä. Huvittavaa asiassa oli se, että poltimme jo lauantaina kasvomme. Tommilla on nyt pipon jättämät rusketusjäljet kasvoissa ja minulla taasen nenä ja vähän posket punoittavat.

Viime viikolla Akira taasen pääsi marssimaan Royal Caninin hyväntekeväisyysmarssin kärjessä. Muistutuksena näin itseäni varten voin sanoa, että kärkipaikka ei ehkä ole ihan meille luotu. :D Seuraavat marssijat kulkivat sen verran lähellä, että Akiralla oli suunnattomia vaikeuksia pysytellä housuissaan kaikkien niiden potentiaalisten leikkikavereiden lähellä. Akira viettikin osan ajasta hepuloiden, häntäänsä jahdaten ja yrittäen kerta toisensa jälkeen kutsua lähellä kulkeneita koiria mukaan leikkiin. Välillä Akira kyllä tarjosi taas innokkaasti seuraamista, ja niin me sitten kuljettiin osa marssista seuraamista treenaillen. Se sujuikin nätisti! Noin muuten kuitenkin taidetaan seuraavilla kerroilla jättää johtokoirakon rooli muille.

Maanantaina kävimme taas rallytokossa. Se olikin meidän viimeinen rallytokokerta, koska ensi viikolla pidetään kaksi treenikertaa putkeen, ja me ollaan ensi viikko Lapissa. Sää oli maanantaina kohtuullisen kauhea: vettä satoi kiitettävästi, minkä lisäksi lämpötila oli alhaalla ja tuulta oli yli 10 m/s. Ei siis mitenkään ihanteellinen päätöskerta meidän rallytokoilulle.


Akiran oli välillä vaikea keskittyä, kun seuratessa sadepisarat tikkasivat suoraan silmiin ja tuulenpuuskat ajoittain hämmensivät. Saimme kuitenkin harjoiteltua monenlaista ja pari juttua meni ihan hyvinkin. Harjoittelussa olivat siis eteentuleminen ja siitä perusasentoon sivulle siirtyminen, askeleen ottaminen oikealle, peruuttaminen kasvavin askelmäärin koira edessä ja eteenpäin liikkuminen kasvavin askelmäärin koira sivulla. Näistä viimeisin sujui parhaiten, koska vastaavanlaista ollaan tehty ennenkin. Myös eteentulemisessa päästiin ihan hyvin alkuun. Näitä kelpaa sitten harjoitella taas lenkkien yhteydessä.Voisin veikata, että askel oikealle vaatii ihan hyvin treeniä, vaikka näin nami kädessä se menikin ihan ok.

Tämä alkeiskurssi oli kyllä kokonaisuudessaan tosi kiva kokemus meille molemmille. Akira tykkäsi (ja tykkää yhä edelleen) treenata liikkeitä ja toistonkestävyys on ollut näissä hommissa yllättävän hyvä. Olisi mieluusti treenailtu pitempäänkin ja harmi tosiaan on, että kaksi viimeistä kertaa jäivät meiltä välistä. Onneksi netistä löytyy sekä kaikki rallytokon kyltit että hyvin ohjeita omatoimitreenaamiseen. Näiden avulla voidaankin jatkaa treenaamista kotioloissa. Eihän sitä tiedä, kuinka tässä vielä innostutaan!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Rally-Akira




Tällaisen suloisen pesukarhun kans on kiva lenkkeillä sateellakin. 
Viikko on taas menyt vauhdikkaasti. Maanantaina kävime kolmannen kerran rallytokoilemassa ja kylläpä olikin taas kivaa! Olen suorastaan hämmentynyt siitä, kuinka Akira on jaksanut skarpata koko treenikerran putkeen. Minusta on jopa tuntunut, että Akira on kerta kerralta parantanut keskittymistään. No okei, kentällä oli yksi kohta, jossa emme kerta kaikkiaan voineet treenata, koska siellä oli jokin aivan vastustamaton haju. Treenatessamme vakkaripaikallamme piti myös sen verran katsoa, etten seurauttanut Akiraa ruohonleikkuukasojen yli, niitä on nimittäin aina pakko vähäsen pelmuttaa. Mutta noin muuten oli kyllä todella reipas ja innokas Akira taas! <3 



Tällä kertaa treenasimme neljää eri kylttiä. Ensin ihan vain istumista seuraamisesta (tuttua juttua) ja sen jälkeen liikkeellelähtöä juosten suoraan istumisesta. Siinä saadaan vielä harjoitella, että Akira ei pomppisi, mutta hyvin päästiin alkuun. Kolmantena harjoiteltiin liikkeestä maahanmenoa. Onneksi tässä liikkeessä ohjaaja pysähtyy koiran lisäksi, ei nimittäin ole vielä maahanmenot meillä kunnossa. Tämä johtuu ihan vain siitä, että silloin joskus alussa opettaessani Akiralle maahanmenoa en kiinnittänyt huomiota siihen, meneekö koira maahan istumisen kautta vai kyynärät edellä. Niinpä Akira oppi tekemään sen juuri väärin, siis istumalla ensin. Sitä on sitten yritetty korjata käsiavustuksen kautta, mutta käden häivyttäminen on jotenkin jäänyt, koska Akira on ollut todella riippuvainen käsiavustuksesta. Ja toki, jos rehellisiä ollaan, ei me pitkään aikaan koko liikettä edes trenattu, koska sitä ei tarvittu. No, nyt sitten treenataan!

Viimeinen kyltti oli seuraamisen jälkeen pysähdys, istuminen ja maahanmeno, jonka jälkeen ohjaaja kiertää koiran ympäri. Ha, tällaisia juttujahan me on tehty Akiran kanssa jo pentuna (erilaisia odottamisia ja paikkamakuita), joten kerrankin meillä sujui lähtökohtaisesti ihan hyvin! Maahanmenossa tosiaan käytän käsiavustusta, mutta noin muten meni kyllä kivasti.

Olen muuten yhä edelleen käyttänyt Akiralle tuplapalkkaa. Minusta tuntuu, että se pitää Akiran motivaatiota yllä aika merkittävästi. Akira saa nyt siis herkun aina jonkun suorituksen jälkeen ja lisäksi palkkaan lelulla satunnaisesti, sillä tavoin leikki pysyy motivoivana.

Voi, olen kyllä tykännyt tästä rallytokosta ihan yllättävänkin paljon! Mitäköhän ihmettä me sitten tehdään, kun tämä alkeiskurssi loppuu? Olisi tosi mukava jatkaa tätä jossain porukassa, että harjotteluinto ei lopahtaisi. Ehkä pitää sitten alkaa etsiskellä jotain avoimia treeniporukoita. Meillähän ei harmillisesti ole enää kuin yksi treenikerta jäljellä, sen jälkeisen viikon treeneihin emme reissun vuoksi pääse ja viimeinen treenikerta siirrettiinkin juuri tuohon meidän reissukerralle. No, pitää ottaa ilo irti siitä, mitä on jäljellä! Nyt me on aina silloin tällöin treenattu liikkeitä lenkeillä, ihan kivoja välipaloja sellaiset. Akira tarjoaa seuraamista todella paljon ja tykkää selvästi treenata, joten mikäs siinä!
Akira ja poseeraamisen taito. Vaikka eihän tässä ollut tarkoitus poseerata,
emäntä vain halusi kuvan iloisesti seuraamista tarjoavasta koirasta (ja
samalla tietysti rikkoi seuraamisasetelman etsiessään parempaa kuvakulmaa).

Agilityssa meillä oli tällä kertaa pieni ratapätkä, jossa oli myös päällejuoksua. Muut olivat treenanneet päällejuoksua viime viikolla, kun itse olin järjestämässä mätsäreitä, joten eihän ne osuudet mitenkään erityisen hienosti menneet, mutta menivät kuitenkin.


Ensin siis vähän linjasta sivussa olevia esteitä, koira putkeen, putken jälkeen hyppy vitosesteen yli, kutosen jälkeen päällejuoksu, sitten kutoseste sivusta kiertämällä A-esteelle, kasihyppy, valssin kautta käännös ysille ja sitten kymppi eri suuntaan kuin lähdössä.

Akiralla ei ollut mitään ongelmia renkaan kanssa, läpi meni epäröimättä joka kerta. Akira myös on alkanut jopa lukea rataa ja siksi minulla olikin kiire saada se hyppäämään myös kolmoseste, muuten kun Akira meinasi lukita putken seuraavaksi esteeksi renkaan jälkeen. Putken jälkeinen rytmitys meni ekoilla kerroilla vähän pieleen, mutta onneksi sen sentään sain korjattua viimeisillä kerroilla. Vitos- ja kutosesteetkin onnistuivat, vaikka päällejuoksu oli minulla kuulemma auttamattomasti myöhässä (en ihmettele, koska en ehtinyt ennen vuoroamme saada sen pääajatusta selville). Akira pinkoi innoissaan A:lle, mutta sieltä alas tuleminen oli vähän hidasta. Häsläsin vähäsen, mutta sain Akiran hyppäämään kasiesteenkin, ihme kyllä. Sen jälkeen taisinkin jo palkata koiran, kun oma ote alkoi lipsua.

Muilla kerroilla päällejuoksuni ei korjaantunut, ja A-este veti Akiraa puoleensa vähän väärissäkin kohdissa. A on vissiin vain niin hauska juttu, että sieltä ei malttaisi pysyä poissa, jos lähettyvillä satutaan liikkumaan. Nauratti se häseltäminen, mutta ehdottomasti palkkasin Akiraa siitä, että se omatoimisesti hakeutui esteelle.

Ja leikki! Se se vasta parasta olikin! Akira ampui ihan mahdottomalla vauhdilla kiinni kettuun ja innostui siitä kerta toisensa jälkeen. Huomasi kyllä, että koira palkkautui lelusta nyt ihan tosissaan. Kyllä meidän kannattaa sitä lelupalkkaa käyttää aina kun mahdollista.


Tällaisia meidän lenkit ovat: pakko leikkiä kävyillä ja tappaa ne pyörimällä päällä.
Hetken kiehnäämisen jälkeen voi ihmetellä, että mites tähän näin päädyttiin. 

Keinuakin otettiin taas pitkästä aikaa. Pyysin toisen ryhmäläisen avuksi hidastamaan keinua, koska en ollut varma siitä, miten Akira tällä kertaa keinuun suhtautuisi. Akira meni keinulle vauhdilla, suunnisti kontaktialueella olleelle namilautaselle ja ei vaikuttanut olevan millänsäkään keinun liikkeestä. Viimeisillä toistoilla keinu sai laskeutua jo lähes vapaasti ja siitäkin huolimatta Akiralla oli heti keinun jälkeen kova into esteelle uudestaan. Pitää ottaa pikaisesti keinua uudelleen, jos vaikka saataisiin tällä tarmolla sitä kehitettyä eteenpäinkin.

Ei siis mitään täydellistä, mutta olin kyllä tyytyväinen meidän ratakertoihin. Akira teki innolla, sain itse vähän rentouduttua ja Akira on selvästi alkanut tosiaan päästä hommasta jyvälle. Ohjaamiseni on edelleen karmeaa, enkä pysty yhtään hahmottamaan kehoni asentoja tai rytmitämään tekemisiäni oikein. Mutta hiljalleen me ilmeisesti edistytään kaikesta huolimatta. Huomaan, että olen rallytokossa paljon rennompi, vaikka agilityssakin jännitys on kyllä onneksi laantunut jo huomattavasti siitä, millaista se oli viime kesänä. Ilo on, että hiljalleen me Akiran kanssa näemmä aletaan löytää se yhteinen sävel. Akira on ihan huippu tyyppi, ja on mahtavaa opetella toimimaan tiiminä!
Kuuli tyhjän koirapuiston kingi.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Pää pyörälle käännöksissä

No niin, treenikesä on polkaistu käyntiin ihan kivoissa merkeissä. Rallytokoa on nyt takana kaksi kertaa ja agilityssa on jatkettu suunnilleen samassa porukassa kuin talvikaudellakin.

Viime keskiviikkona otin Tommin mukaan agilitytreeneihin, jotta hän pääsisi ihastelemaan, kuinka olemme edes jossain määrin kehittyneet. Noh, tämä taisi olla väärä kerta tuollaisille suunnitelmille, sillä harjoittelun aiheena oli pakkovalssi. Rata näytti kutakuinkin tältä:



Tarkoituksena siis oli, että kakkosesteen jälkeen koira kiertää ulkokautta tuon kolmosesteen ja putken väliin, hyppää siitä kolmosesteen (siis eri suuntaan kuin kaksi ekaa estettä) ja jatkaa sitten putkeen. Loppurata onkin sitten suoraa revittelyä. Kolmosesteen ja nelosen välissä ohjaajan siis pitää tehdä pakkovalssi koiran kulkusuunnan kääntämiseksi.

Meillä tämä homma meni jotenkuten, ei mitenkään huipusti. Onnistuimme onnekseni kyllä tekemään pakkovalssin, vaikka mitenkään kaunista se ei ollut. Akiran vauhti hidastuu aina tuommosissa pyörittelyissä, koska Akirasta parasta olisi mennä täysillä, eikä nysvätä mitään erikoisjuttuja. Tietenkin tähän vaikuttaa osaltaan taas se, että ohjaukseni on todella karkeaa ja rumaa häsläämistä, mikä varmasti sekoittaa koiran käsitystä siitä, mitä tulisi tehdä. Mutta pakkovalssi siis onnistui, sain Akiran putkeen ja tehtiin loppusuorakin, vaikka tosin lopulta päädyttiinkin tekemään loppusuorana tuo sama pätkä, millä rata alkoi. :D Se oli hyvä lopetus niille treeneille.

Kepit oli taas plää. En tiedä, miten oikeasti saisin koiraan vauhtia. Akiralla ei ole niiden kanssa mikään hoppu, eikä oikea rytmi siten meinaa löytyä millään. Ehkä yritän ottaa niihin uutta pontta treenaamalla niitä 2x2-menetelmällä, johon nyt pitäisi löytyä kentältä ihan sopivat välineetkin. Viime kesänä jo aioin käyttää tätä tapaa, mutta se sitten jäi, kun 2x2-kepit katosivatkin välinevarastosta. Katsotaan, josko tästä löytyisi uutta intoa hommaan.

Rallytokossa meillä meni taas yllättävän mukavasti. Tällä kertaa mukana oli enemmän koirakkoja ja voimakkaan tuulen mukana tuntui tulevan paljon kiinnostavia hajuja, minkä vuoksi aluksi tuntui toivottomalta saada Akira keskittymään. Sitten yhtäkkiä tapahtui jotain, minkä seurauksena Akira olikin todella hyvin mukana treenissä. En tiedä, sytyttikö koiran ihan vain se, että sain kerran palkattua sen kuuntelemisestani vai mikä, mutta loppua kohden Akiralla oli jo todella hyvä tekemisen meininki. Oli kyllä päivän yllätys!


Treenattiin tällä kertaa saksalaista täyskäännöstä, 360 asteen käännöksiä ja ihan perus 90 asteen käännöksiä. Saksalainen on huvittavaa paikallaan räpeltämistä ja hihnaan sotkeutumista vielä toistaiseksi, mutta 360 astetta menee jopa vasemmalle ihan nätisti. Toki pakko sanoa, että en vielä pyöri paikallani, vaan teen pientä ympyrää, mutta Akira jopa osaa vähän käyttää takapäätään. Tästä ehkä on kiittäminen laatikkotreeniä, jonka avulla silloin joskus alussa opettelimme perusasentoa. Tähän väliin sopiikin linkittää Akiran siskopuolen Navin blogissa julkaistu vaiheittainen opastus laatikkotreenistä.

Olemme nyt treenailleet Akiran kanssa noita rallytokon käännöksiä iltalenkkien yhteydessä. Olen myös ottanut "oikea"- ja "vasen"-käskyt käyttöön, jotta koira oppisi yhdistämään kääntymisen tiettyyn suuntaan noihin käskyihin. Näin se sitten voisi oppia ennakoimaan tulossa olevaa käännöstä. Uskoisin, että tästä on apua sitten myöhemminkin, kun aletaan harjoitella seuraamisen käännöksiä ilman namiavustusta. Yritän kiinnittää huomiota myös siihen, että käyttäisin kehoani tehokkaasti avuksi viestiessäni tulevasta käännöksestä. Akira treenaa innokkaasti kanssani ja onnistumiset tuntuvat kumuloituvan. Toivotaan, että tämä treeni-innostus säilyy, on nimittäin tosi kiva, kun on mielekästä tekemistä lenkkien yhteydessä!

Nyt ajattelin, että treenailemme paitsi noita käännöksiä, myös eteen tulemista ja maahanmenon tekniikkaa. Rallytoko on osoittautunut yllättävän väsyttäväksi treeniksi Akiralle, joten sitä voisi hyödyntää pieninä annoksina myös päivittäisessä yhdessä touhuamisessa.

Taannoin oli aika hauska tilanne, kun Tommi testasi erotuomarin pilliäni sisällä. Pötköttelemässä ollut Akira rynnisti salamana paikalle "mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu"-ilme kasvoillaan. Pilli ihmetytti Akiraa niin, että Akira ryntäsi aina sinne, missä pilliin puhallettiin. Päätinkin käyttää tätä hyödykseni, sillä meillä on viime aikoina ollut ongelmana, että Akira ei tule enää koirapuistossa luo silloin, kun tarkoituksena on lähteä. Tämä liittyy mitä varmimmin pistolukkopantaan, sillä karvoja meinaa väkisinkin aina jäädä lukon sisään, vaikka kuinka yritän estää niiden väliin pääsemisen. Kun käytössä oli puolikiristävä panta, opetimme Akiralle pantakäskyn, jonka kuullessaan Akira rynnisti luo ja pujottautui pantaan. Luovuimme puolikiristävästä pannasta, koska panta pääsi muutamia kertoja putoamaan lenkillä Akiran pään yli koiran haistellessa. Tämä siis siitäkin huolimatta, että päälle puettaessa panta tuntui juuri sopivan kireältä löysimmillään. Kun aloimme käyttää pistolukkopantaa, emme tietenkään enää voineet käyttää pantakäskyä ja siitä (yhdistettynä pistolukkopannan karvaongelmiin) hiljalleen sitten alkoi kehittyä tuo kiinni ottamisen ongelma.

Päätinkin aloittaa luoksetulon suhteen puhtaalta pöydältä ja yhdistää pillin luoksetuloon. Aloin kotona yhdistää pillin ääntä ensin herkkuihin ja sitten luoksetuloon. Iltalenkin yhteydessä jo otimme pieniä harjoituksia, jotka onnistuivat loistavasti. Pakko muuten sanoa, että on tuolla koiralla loistavat hermot ja hyvä muisti. En ole ulkona treenannut mitään paikalleen jättämisiä tai muita pitkiin aikoihin, mutta ne onnistuvat edelleen hienosti. Nytkin otin Akiran sivulle, jätin istumaan paikalleen, juoksin itse useammankymmenen metrin päähän, käännyin ympäri, asetin käden sivulle kosketusasentoon ja kun puhalsin pilliin, Akira juoksi täyttä vauhtia koskettamaan kuonolla kämmentäni. Tämä onnistui myös toisella kertaa mainiosti, vaikka sillä kertaa jätin käden vähän ylemmäs, ja Akira missasi sen, vaikkakin yritti vauhdista hypätä ja koskettaa sitä kirsulla. Oli aika hauskan näköistä! Nyt sitten tarkoitus on jatkaa näitä treenejä satunnaisesti lenkeillä ja lopuksi sitten käyttää pilliä luoksetuloon myös koirapuistossa. Sielä sitten olenkin erityistarkkana, että Akira ei saa mitään syytä yhdistää luoksetuloa kiinni joutumiseen.

Huomiset agilitytreenit jäävätkin meillä väliin, koska olen järjestelemässä mätsäreitä. Tämä on ensimmäinen kertani tapahtumavastaavana mätsäreissä, joten toivotaan, että kaikki sujuu hyvin! Ensi viikolla sitten on taas sekä rallytoko- että agilitytreenit luvassa. Kivaa!

torstai 21. toukokuuta 2015

Iloisia yllätyksiä ensimmäisissä kesätreeneissä

Eilen parin viikon mittainen agilitytaukomme päättyi, kun kesäkausi viimein alkoi. Totuttuun tapaan ehdin jo vähän jännittää ennalta, koska ulkokenttään liittyy monenlaisia häiriötekijöitä, kuten kentän toisessa päässä palloa potkivat lapset tai liikenne kentän lähellä sijaitsevalle asuinalueelle. Mehän kävimme kyllä kentällä jo maanantaina rallytokon merkeissä, mutta silti olin vähän epäileväinen, miten Akira malttaisi keskittyä nyt tähän toisenlaiseen lajiin. 

Stressini oli turhaa, sillä Akira oli kerrassaan huippu! Kun meidän vuoromme tuli, Akira jätti heti hiekan nuuhkuttelut sikseen ja oli valmiina toimintaan. Ajattelin ensin ottaa renkaan yksinään, koska uskoin sen mahdollisesti aiheuttavan ongelmia. Mitä vielä, Akirahan hypätä hujautti renkaasta läpi heti kun sen päästin irti ja lähti siitä pinkomaan omin päin seuraavalle hypylle ja vielä putkeenkin! Missä vaiheessa Akira on alkanut itse hakeutua esteille ja vielä irtoamaan omatoimisesti tuohon tapaan? Olin ihan supermielissäni jo ihan vain tästä, eihän meillä ollut tarkoitus kuin ottaa pelkkä rengas ennen koko radan suorittamista. Palkkasin Akiran tietty heti putken jälkeen pienellä leikillä, mikä selvästi vain innosti koiraa lisää. Alkaisikohan meille tästä löytyä sitä tekemisen meininkiä? 

Simppeli rata. Kymppiesteen jälkeen oli tarkoitus ohjata koira kääntymään niin kuin rata olisi jatkunut kepeillä, jotka olisivat olleet ysiesteen vieressä. 
Radan oli tarkoitus olla helppo startti kesäkauteen ja ulkokentällä treenaamiseen. Tuttuja ohjauskuvioita ja koiran irtoamista. Palkata olisi saanut myös kesken radan, mutta me emme sitä tehneet, koska en halunnut katkaista Akiran hyvää vauhtia. Ekalla kerralla ohjasin huolimattomasti Akiran vitosesteelle, ja niinpä Akira jätti sen ja myös kutosen suorittamatta. Syynä tähän oli ihan vain se, että olin, jälleen kerran, hämmentynyt Akiran vauhdista, ja niinpä juokseminen tuli minulle pääasiaksi ohjaamisen sijaan. Kyllä on pienet nämä ihmisen aivot, kun ei kahta asiaa mahdu päähän yhtä aikaa! Toisella kerralla tämä jo meni paremmin, vaikka kämmäilin sielläkin. Sen jälkeen menimme taukoilemaan, jotta Akiran into tekemiseen ei ehtisi lopahtaa. 

Toisella kierroksella korjasin vitosesteen ohjausta, ja Akira vetikin tyylipuhtaan radan viimeistä estettä lukuunottamatta. Aloin nimittäin kääntyä askelen verran liian aikaisin vauhdilla kymppiestettä lähestyessäni ja niinpä Akira kiersi esteen mukanani. Kouluttajan mukaan suoritus oli muilta osin täydellinen, jes! Otettiin uusiksi putkelta niin, että saisin korjata ohjaustani ja tällä kertaa myös kymppi onnistui, vaikka vähän taas sähelsinkin. Jätimme treenit siihen, että sekä minulle että Akiralle jäisi päällimmäiseksi tunteeksi kesäkauden startista onnistuminen ja into treenata yhdessä. 

Treenasimme myös vähän keppejä verkkojen avulla, ohjureita kun ei tällä kentällä ole. Ekaa kertaa ikinä Akira otti vähän oikeaa rytmiäkin keppien tekemiseen. Ei montaa keppiväliä, mutta jotain kuitenkin! Jospa niidenkin opettelussa alettaisiin vähän edistyä, pitkään kun on tuntunut siltä, että kerta toisensa jälkeen Akira vaan tepsuttaa leppoista ravia keppien päästä toiseen ilman sen kummempaa kiirettä namilautaselle. 

Akiralla oli nyt jotenkin kokonaisuudessaan tosi hyvä draivi tähän hommaan. Koirasta selvästi huomasi, että se tykkää tästä ja haluaa tehdä tätä juttua yhdessä. Varmasti me molemmat on kasvettu tässä talven aikana ja alettu löytää se oikea asenne tähän yhdessä treenailuun. Ja vihdoinkin me saatiin se "lähes täydellinen"-arvio radasta - kylläpä tekikin hyvä kuulla se pitkään jatkuneiden kasvukipujen jälkeen! Jani sanoi myös, että Akirasta tulee kyllä vielä hyvä agilitykoira. Voih, hyvä etten alkanut itkeä ilosta kotimatkalla kun olin niin mielissäni tästä kaikesta. Tältä pohjalta on kiva jatkaa kesätreenejä! 

maanantai 18. toukokuuta 2015

Startti rallytokon maailmaan

Eilen oli rallytokon alkeiskurssin ensimmäinen kerta. Minulla meinasi ennakkoon jännittää sen verran, että hyvä etten perunut ilmoittautumistani. Huomasin nimittäin osallistujalistasta, että mukana on tokoa pitkään harrastaneita koirakoita ja siksi minulla alkoi mietityttää, kuinka motivoivaa kurssilla käymisestä tulisi. Erityisen paljon tähän vaikutti se, että meillä ei Akiran kanssa seuraaminen ole vielä mitenkään täydellisesti hallussa. Oikeastaan, se on vasta alkutaipaleella. Kerron tästä myöhemmin enemmän. Onneksi en perunut ilmoittautumistamme, nimittäin tuo ensimmäinen kerta vaikuttikin tosi kivalta!

Perehdyimme ensimmäisellä kerralla rallytokon sääntöihin ja käytänteisiin yleisellä tasolla ja harjoittelimme muutamia eri kylttejä. Olin jo ennalta hieman tutustunut niin sääntöihin kuin kyltteihinkin ja katsonut hieman rallytoko-videoita Youtubesta. Tältä pohjalta oli helppo aloittaa treenaaminen. Harjoittelussa näin ensimmäisellä kerralla olivat seuraavat neljä eri kylttiä.

Kyltit Rally-Tokoyhdistys ry:n verkkosivuilta
Seuraaminen on meillä tosiaan sillä tasolla, että Akira kulkee pitkiäkin matkoja oikealla seuraamiskohdalla namilla imuttaessa ja namia voi ajoittain myös nostaa irti koiran kuonosta. Lenkeillä Akira tarjoaa seuraamista aktiivisesti: hakeutuu vasemmalle sivulle, ottaa kontaktia ja jos ei saa kuin kehun palkakseen, yrittää etsiä oikeaa kohtaa edempää tai lähempää. Akira siis tekee näin ihan omasta aloitteestaan, vaikka emme olisi treenanneet mitään muuta lenkin aikana. Olen palkannut Akiraa tästä innokkuudesta milloin leikkimällä vetoleikkiä hanskalla, milloin heittelemällä käpyjä tai lumipalloja ja milloin aloittamalla pienen painileikin. Olen myös tähän omatoimiseuraamiseen yhdistänyt hieman käskysanaa sanomalla seuraa-käskyn ja kehumalla koiraa sen jälkeen. Olen hieman jo kasvattanut käskyn ja kehun välistä aikaa. Parasta on se, että tarjotessaan seuraamista Akiralla on yleensä kasvoillaan innokas, iloinen ilme. <3 Paljon meillä on siis tähän asiaan vielä kehitettävää, mutta nyt minulla on motivaatiota jatkaa sen aktiivisempaa treenaamista, aiemmin kun sitä ei juurikaan ollut.

Koska seuraaminen on meillä tosiaan tuolla tasolla kuin on, minulla vähän jännitti ennalta, että osaamisemme ei olisi riittävää rallytokon aloittamiseksi. Olin onnekseni kuitenkin väärässä, sillä ainakin minulle namilla imuttaminen tuntui aika luontevalta tavalta alkaa opetella noita uusia liikkeitä. Ekalla kerralla Akira oli ihmeissään käännöksestä, koska emme ole sellaisia noissa meidän alkeistason seuraamisharjoituksissa tehneet. Sen jälkeen koira kuitenkin tajusi homman idean ja osa käännöksistä meni mielestäni jopa hyvin. Akira jaksoi keskittyä itse hommaan mainiosti, vaikka ympäristön ajoittain isotkin häiriötekijät muutamia kertoja katkaisivat suorituksen. Jotenkin minusta huomasi, että koira selvästi oli nyt motivoitunut työskentelemään yhdessä kanssani. Ihan huippua!

Käytin Akiran pari kertaa autossa lepäilemässä, jotta en innostuttuani treenauttaisi sitä liikaa näin heti alkuun. Lopuksi sitten tehtiin pieni rata, joka koostui noiden neljän kyltin lisäksi lähdöstä ja maalista. Oli hauska tehdä rata ilman sen kummempia suorituspaineita ja ilman kiirettä. Juuri tällaista me kaipaamme! Jännitys saa minulta usein aivot ihan totaalilukkoon ja agilityssa tämä aiheuttaa ymmärrettävästi ongelmia, sillä tarkka ohjaaminen ei oikein kulje yhtä matkaa katkeilevan ajatuksen kanssa. Oli siis todella huippua, että nyt pienet ajatuskatkot eivät rikkoneet koko suoritusta, vaan saimme silti paljon onnistumisen elämyksiä aikaiseksi.

Käytin aika hassua tuplapalkkaa näissä treeneissä. Imutuksessahan helpointa on, kun pystyy käyttämään pientä namia, jonka saa helposti kätkettyä sormien sisään piiloon. Lihapulla motivoi Akiraa hyvin, mutta halusin vielä lisätä sen innostusta, joten kun suoritus saatiin tehtyä ja Akira sai havittelemansa pienen lihapullan, nakkasin sille heti perään myös lelun. Akiran kiinnostus samaa lelua kohtaan säilyi koko treenien ajan ja myös viretaso oli mielestäni hyvä, sillä Akira jaksoi aktiivisesti yrittää ja jopa parantaa suoritustaan treenien aikana. Namin etuna siis on sen käyttö apukeinona liikkeen harjoittelussa imuttamisen kautta, lelu puolestaan oli koiran motivaation kasvattamiseksi. Pitemmän päälle tällainen kaksoispalkkaus ei ehkä ole kovin toimiva ajatus, joten jos jollakulla on jotain ideaa tähän, niin saa ehdottomasti kertoa minullekin!

Treenien jälkeen Akiralta oli aivan veto pois. Ilmeisesti tuollainen opettelu onkin uuvuttavampaa kuin oletin. Pitää siis ehdottomasti treenailla noita muitakin perusasioita taas uudella innolla, kun ne tosiaan toimivat näin hyvin koiraa väsyttävänä aktivointina. Toki minulle oli tuttu tieto, että aivojen käyttö uuvuttaa koiraa tehokkaasti, mutta en ajatellut namin perässä tassuttelun olevan niin aktiivista aivojen käyttämistä, että se toimi samalla tapaa väsyttävästi.

Seuraavat treenit ovat vasta kahden viikon kuluttua, joten saadaan tähän väliin hyvin aikaa harjoitella seuraamista, noita käännöksiä ja esimerkiksi eteen tulemista. Eteen tuleminenhan meillä oli joskus aikanaan harjoittelussa, mutta sitten motivaationi lopahti, kun tajusin, että tokon tarkka hinkkaaminen ei ehkä sovellu meille. Onneksi minulla on kuitenkin Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja hyllyssä, joten siitä saamme varmasti apuja moniin noihin liikkeisiin. Jee, olen ihan innoissani nyt tästä jutusta! Keskiviikkona sitten onkin taas agilitytreenit, nekin tuolla samaisella ulkokentällä. Vähän jännittää, miten irtiolo siellä sujuu, mutta en jaksa ottaa vielä isompaa stressiä aiheesta, Akira kun yleisesti on nykyään treenipaikoilla suuntautunut hyvin itse treenaamiseen ympäristön sijaan.

**
Tässä samassa yhteydessä ajattelin kertoa vähän myös erään perusasian etenemisestä, nimittäin Akiran hihnakäytöksestä. Akiran hihnakäytös on yleisellä tasolla ollut ihan hyvää: Akira ei tavallisesti vedä, paitsi esimerkiksi koirapuistoa/tuttua kaverikoiraa/muuta äärimmäisen kiinnostavaa kohdetta lähestyttäessä ja satunnaisesti halutessaan kakalle/pissalle jonnekin etäämmälle metsään, tällöinkin veto lakkaa nopeasti kun huomaa, ettei saavuta sillä mitään; ei rähise tai piippaa muille koirille tai ihmisille eikä muutenkaan ole aiheuttanut meille mitään maata mullistavia ongelmia lenkeillä. Akira osaa tavallisesti kulkea hyvin omaa puolta tiestä eikä pyri sinkoilemaan reunasta toiseen. Joskus harvoin se yrittää kyllä, mutta luopuu heti yrityksestä kun huomaa, ettei sellainen onnistu.

En ole pitänyt mielekkäänä sitä, että koiran tulisi kulkea vierelläni koko lenkin ajan. Lenkille mennään mielestäni siksi, että koira saisi haistella, katsella ja kuulostella ympäristönsä tapahtumia, ei siis pelkästään siksi, että koiran on saatava tehdä tarpeensa. Pelkkä vierellä kulkeminen ei anna tähän mahdollisuuksia ja mielestäni siihen liittyy erilaisia ongelmakohtia noin yleensäkin. Lyhyesti sanottuna, mielestäni ei ole mitään järkeä siinä, että koiralta yritetään kaikkien muiden rajoitteiden lisäksi kieltää mahdollisuus tutkia ympäristöä nuuhkimalla siellä olevia hajuja tai katselemalla, mitä siellä tapahtuu. Niinpä Akira saakin kulkea fleksin (kyllä, fleksin) päässä pitkällä hihnalla aina silloin, kun muita koiria tai liikennettä ei ole lähietäisyydellä. Akira saa kulkea edelläni, sivullani tai takanani. Aika usein Akira kulkee takanani, mutta se taitaa johtua enimmäkseen siitä, että se haluaisi jäädä haistelemaan jotain kiinnostavaa hajua pidemmäksi aikaa kuin itse pidän mielekkäänä. Ja kuten sanottua, Akira ei ikinä saa kulkea tien eri reunaa kuin minä, joten emme virittele fleksin hihnan avulla vaarallisia ansalankoja muille kulkijoille. Kun pyöräilijä, jalankulkija tai toinen koirakko lähestyy meitä, otan Akiran vierelleni, jotta kohtaamistilanne on varmasti turvallinen kaikkien kannalta. En siis itse näe mitään erityisempiä ongelmia nykyisissä käytänteissä, sillä pidän huolta niin koiran kuin ympäristönkin turvallisuudesta ja samalla annan koiralle mahdollisuuden toteuttaa luontaisia tarpeitaan tiettyjen rajojen puitteissa.

Ongelmana meillä on ollut se, että Akira haluaisi niin kovasti tutustua muihin koiriin. Jossain vaiheessa Akira kulki muiden ohi pääsääntöisesti kahdella jalalla pomppien, kun ei millään meinannut pysyä pöksyissään potentiaalisia leikkikavereita kohdatessaan. Tietenkin tämän ongelman juuret ovat omaa syytämme: halusimme panostaa sosiaalistamiseen Akiran ollessa pentu, koska shibaurosten yleinen ongelma on, että ne eivät tahdo sietää muita uroksia. Vaikka fiksua olisi ollut tehdä rutiinit luvallisia tutustumistilanteita varten (koirakon ohittaminen ensin rauhassa, katsekontakti ja sen jälkeen luvan saamisen jälkeen vasta pääsy koirakavereiden luo), emme näin malttaneet tehdä, vaan Akira pääsi tutustumaan muihin välillä aika vallattomallakin käytöksellä.

Nyt tilanne on toinen: Akira ohittaa valtaosan muista koirista rauhallisesti vierelläni löysässä hihnassa kulkien, vaikka joskus joku erityisen kiinnostava koira saattaakin kirvoittaa myös tasajalkapomppuja. Tähän on päästy pienin askelin. Ensinnäkin, aloin ottaa Akiran vierelleni, lukita fleksin lyhyimpään asentoon ja pyrkiä silti kulkemaan hihna löysällä. Jos Akira yrittää kiriä edelleni, pysäytän sen etenemisen lempeästi, en siis nyppien tai riuhtoen, vaan pikemminkin kevyesti taaksepäin vetäen, jotta kuljemme taas vierekkäin. Kehun Akiraa rauhallisesti vierelläni kulkemisesta, vaikka se katsoisikin toista koiraa kiinnostuneena. Jos Akira ponnaa pystyyn, pidän huolen, että se ei kuitenkaan pääse toisen koiran luo, vaan jatkamme matkaa tilanteesta riippumatta. Kehun Akiraa aina, kun se kulkee eteenpäin rauhallisesti eikä jää tuijottelemaan toisen perään. Rauhallisuudesta palkitsen myös viemällä Akiran heti kehun jälkeen toisen koiran hajujäljelle, mikä onkin tuntunut olevan varsin toimiva palkka. Näin en tee kuitenkaan silloin, jos Akira yrittää sinne itse syöksähtää, vaan sinne siirtymisen pitää tapahtua aina minun aloitteestani, kun olen tarkistanut siirtymisen turvallisuuden. Tällä tavoin treenaamalla olemme tosiaan päässet jo pitkälle, ja jatkuvasti tunnutaan edistyvän. Jee, Akira! :)